Takatalvi. Siihen Maarit ja Eero Ignatius heräsivät ensimmäisenä aamunaan Taivalkoskella. Edellisenä iltana maa oli ollut sula, mutta yön aikana lunta oli pyryttänyt 20 senttiä.
”Ei me järkytty, mutta kyllä vähän hymyilytti. Oltiin ajeltu kevättunnelmissa asuntoautolla – kesärenkailla tietenkin – ja sitten herätään keskelle talvea”, Maarit naurahtaa.
Pariskunta oli saapunut Joensuusta kuukauden mittaiselle etätyöjaksolle, jonka aikana he asettuivat osaksi pienen koillismaalaisen kunnan arkea. Asuntona toimi historiallinen, 1800-luvulla rakennettu Kirkkoväärtilä – tai Rauhala, kuten paikalliset sitä kutsuvat – vanha kirkkoherran talo, joka oli siirretty Taivalkoskelle Pohjanmaalta.
”Talo oli ihan kuin elokuvasta – natinasta päätellen asukkeina on myös kummitus tai kaksi”, Eero kuvailee.
Ensimmäisenä pariskunta tapasi Taivalkosken kunnan palveluohjaajan, joka oli ennen ollut maahanmuuttokoordinaattori, mutta nyt kunnan kotoutumis- ja asettautumispalvelut ottavat vastaan kaikki muuttajat. Kunnan sivuilla uusi kuntalainen voi myös lähettää yhteydenottolomakkeen kautta kysymyksiä tai toiveita kunnalle.
”Vaikka asukkaita on Taivalkoskella vain 3 600, täällä on yllättävän paljon nuoria. Tämä johtuu varmaankin oppilaitoksista ja isosta työnantajasta, Pölkystä”, Maarit kertoo huomanneensa.
Taivalkoski otti pariskunnan vastaan lämpimästi.
”Kun ihmisiä tulee kylällä vastaan, niin jokainen sanoo ’päEveee!’ – tuli heti sellainen olo, että ollaan tervetulleita”, Eero kertoo ja lisää: ”Meille kerrottiin, että E pitää sanoa voimakkaasti.
Taivalkosken kunnan järjestämässä perinteisessä Akkain humputtelupäivässä pariskunta pääsi opastamaan perhojensidonnassa ja tutustumaan paikallisiin.
”Sen huomasimme, että täällä ystävällisyys ei ole päälleliimattua, vaan tapa elää.”
Taivalkosken keskustassa sijaitseva historiallinen Jalavan kauppa toimi museon ja sekatavaraliikkeen risteytyksenä. Valikoima oli rajoittuneempi kuin Joensuussa, mutta kaikki tarpeellinen apteekkia myöten kyllä löytyy. Parhaiten Taivalkosken keskustan palveluista pariskunnan mieleen jäi kuitenkin pieni museomainen divari.
”Divarissa oli vanhoja sarjakuvalehtiä sekä metsästys- ja kalastuskirjoja. Omistaja kertoi paikan historiasta ja löysin kuusi kirjaa – osa sellaisia, joita ei mistään muualta ole aikaisemmin löydetty”, Eero iloitsee.
Pariskunta tutustui myös paikalliseen Taivalkosken Taideyhdistykseen ja taiteilijapariskuntaan Eeva-Kaisa Jakkilaan ja Jussi Valtakariin, mikä herätti uuden ajatuksen.
”Pitäisikö meidänkin liittyä taideyhdistykseen? Voisi pitää vaikka valokuvanäyttelyn”, Maarit kertoo pohtineensa vierailun jälkeen.
Taivalkosken kulttuurikohteista pariskunta tutustui myös kotiseutumuseoon, Päätalo-keskukseen ja sota-ajan perinnehuoneeseen.
”Päätalo-keskuksessa tuntuu, kuin kävelisi romaanin sivuja. Jokainen lehtileike, esine, valokuva ja muistiinpano vie Kalle Päätalon elämään ja erityisesti hänen aikaansa”, Maarit kuvailee.
Etätyö sujui Kirkkoväärtilästä käsin mallikkaasti, mutta pariskunnan mukaan kunnan tarjoama etätyötila olisi tervetullut lisä paikkakunnalle.
”Kaipasimme paikkaa, missä voi työskennellä ja saa mahdollisuuden tulla osaksi yhteisöä. Tällaiset etätyötilat voisivat olla yksi keino lisätä vetovoimaa ja tukea yrittäjiä, freelancereita ja liikkuvia työntekijöitä”, Maarit sanoo.
Taivalkoskella etätyötiloja löytyy muun muassa kirjastosta ja Jalavan kaupasta, mutta toukokuussa kaupan väki pitää lomaa monen muun matkailuyrittäjän tavoin. Jalavan kaupan etätyötilan saatavuutta ja hintaa voi tiedustella kaupalta.
Onneksi etätyön tekeminen onnistui vallan mainiosta niin Kirkkoväärtilästä käsin kuin matkailuautosta.
”Netti toimii hyvin, valo tulvii ikkunoista ja huoneita tässä isossa neliön talossa riittää – voi valita joka päivälle eri työpisteen”, Maarit sanoo.
”Yhdessä aamupalaverissa näytin kollegalle maisemia suoraan terassilta. Yleensä ei sellaista pyydetä, mutta täällä tunnelma on niin erilainen kaupunkiin verrattuna.”
Joensuussa arki oli aikataulutettua ja omiin uriinsa asettunutta. Eero kertoo käyvänsä yksin avannossa ja Maarit kuntosalilla. Taivalkoskella yhteinen tekeminen nousi keskiöön.
”Täällä me ollaan liikuttu yhdessä enemmän. Aamulla kuntosalille, päivällä pyöräilemään ja iltaisin kävelylle”, Maarit kertoo.
Pariskunta kuitenkin huomasi, että Koillismaalla retkeily toukokuussa vaatii hieman enemmän perehtymistä olosuhteisiin.
”Kelirikon vuoksi retki Soiperoiselle ei onnistunut, mutta matkalla näimme sääksen”, Maarit sanoo.
Lähellä sijaitsevaan Syötteen kansallispuistoon matkailuautolla kuitenkin pääsi helposti ja siellä pariskunta tutustuikin Naavaparran polkuun ja Vattukurun polkuun, jotka ovat kumpikin muutaman kilometrin pituisia helppoja luontoreittejä.
Lisäksi ihmeteltävää riitti myös lähiluonnossa.
”Täällä luonto on koko ajan läsnä – välillä jänis juoksee työhuoneen ikkunan alta kesäturkissaan”, Eero kuvailee.
Maisemat, rauha ja rytmin muutos jäivät mieleen. Lisäksi Kirkkoväärtilän läheisyydessä oleva lampi tarjosi lintubongareille elämyksiä.
”Joutsenet käyvät täällä syömässä – lampi on ihan kuin niiden pikaruokala. Sitten ne lentävät pois.”
Eero ja Maarit ovat innokkaita kalastajia, ja erityisesti perhokalastus on lähellä pariskunnan sydäntä.
Viimeisellä viikolla he suuntasivatkin Kylmäluomaan patikoimaan ja kalastamaan. Lisäksi Maarit ja Eero ehtivät käydä Kostonjoella kalalla KJ-Experiencen opastamana.
”Kari-oppaalta saatiin asiantuntevaa opastusta, paikallistuntemusta ja hyviä kalajuttuja. Saaliiksi saatiin yksi taimen ja kaksi harjusta, jotka laskettiin takaisin kasvamaan. Yksi hauki sen sijaan päätyi ruokapöytään.”
Lisäksi pariskunta kävi Kylmäluomassa omatoimisesti onkimassa kirjolohta.
”Kolme kirjolohta nousi ylös reilussa kolmessa tunnissa. Kylmäluoma saa plussaa meiltä kalankäsittelypisteestään. Lisäksi kalastajille on rakennettu moneen eri kohtaan heittolaitureita ja näytti, että niitä rakennetaan lisää tai sitten kunnostetaan olemassa olevia.”
Maarit ja Eero kirjoittivat etätyökuukaudestaan myös omaan blogiinsa, jonka löydät täältä.
Kuvat: Riikka Tuomivaara (pääkuva) ja Maarit Ingatius (muut kuvat)
Ei avoimia työpaikkoja.
