16.7.2025

Haaveet todeksi Posiolla – Käynti Kirintövaarassa sinetöi Niinan ja Jarin muuton

Jari ja Niina Kirintövaarassa

Jari ja Niina Rekilä muuttivat Pasilasta Lappiin ja löysivät oman kodin Posiolta, Kirintövaaran upeista maisemista.

Teksti ja kuvat: Jari Rekilä ja Niina Rekilä

Heinäkuinen aurinkoinen päivä Posion Kirintövaarassa kesällä 2024. Kaksi poroa ruokailee tienpientareella. Ruokailun rauhan rikkoo kohdalla hiljentävä auto, joka kääntyy läheisen mökin pihatielle. Toinen poroista nostaa päätään ja päättää astella pihatielle auton eteen. Hiljalleen se lähtee kävelemään pihatietä auton edessä, kuin saattaen tulijat perille mökin pihaan.

Näin Niina ja Jari Rekilä muistelevat hetkeä, jolloin he ensimmäisen kerran ajoivat nykyisen kotinsa pihaan asuntonäytölle. Tuo päivä oli käänteentekevä Rekilöiden kodin etsinnässä.

Keväällä 2021 Helsingistä Kittilään rivitaloon muuttanut pariskunta oli etsinyt jo jonkin aikaa omaa taloa Lapista. Lumista talvea ja talviurheilua rakastavien toivelistalla oli hirsitalo tai mökki rauhalliselta paikalta luonnon keskeltä. Lisäksi ajomatka lähimpään laskettelurinteeseen ja lentoasemalle saisi kestää enintään tunnin.

Näytön jälkeen Pentikillä kahvin ääressä Rekilät jakoivat tunnelmiaan, olivatko he juuri käyneet tulevassa kodissaan?

Talvinen maisema ikkunasta
Maisemat tuntuivat heti kotoisilta.

Posio oli pulpahdellut puheisiin aiemminkin

Tunturi-Lapin kuntien lisäksi uuden kodin etsinnässä tutkan alla oli myös Posio, Niina kertoo.

“Olin ajatellut, että uusi koti löytyy ennemmin tai myöhemmin Kolarista tai Kittilästä. Jari oli itseasiassa jo aikaisemmin linkkaillut minulle taloja ja mökkejä Posiolta sekä uutisia esimerkiksi Kirintövaaran kaavamuutoksesta, alueen liikuntamahdollisuuksista ja luontokohteista.”

Kirintövaaran maisemat
Kirintövaaran maisemat valloittavat ympäri vuoden.

Asuntonäytöltä kotiin Kittilään palattuaan Rekilät tutkivat vielä lisää muun muassa Posion kunnan sivuja, ja positiivinen tunne Posiosta kasvoi. Päätös Posiolle muutosta syntyi loppukesästä, ja palaset alkoivat loksahtelemaan käytännön asioiden osalta paikoilleen syksyn aikana. Sopivasti juuri ennen joulua Rekilät kantoivat muuttolaatikot uuteen kotiinsa Kirintövaaraan.

Niina Riisitunturin tykkypuiden keskellä

Upea luonto ja liikuntamahdollisuudet alkavat kotiovelta

Varhaisena talviaamuna keittiön ikkunasta näkyy metsässä vilkkuvat valot, kun latukone kunnostaa latuja. Samaisesta ikkunasta voi yhtäkkiä nähdä talvisen yötaivaan loimuavan vihreän eri sävyissä. Liikkumisesta ja luonnosta nauttivien Niinan ja Jarin moni toive on tullut todeksi Posiolla. “Meillä on tosiaan hiihtoladulle muutama kymmenen metriä omasta pihasta, ja revontulia ei tarvitse jahdata kuin oman autotallin taakse”, Rekilät hymyilevät.

Revontulet Posion Kirintövaarassa
Leiskuvat revontulet voi nähdä heti kotiovelta.

Pariskunnan arkipäivät täyttävät työt, joita molemmat tekevät suurelta osin kotona etänä. Niina kirjoittaa työkseen digimarkkinoinnin sisältöjä, ja Jari johtaa lappilaisen IT-yrityksen palvelunhallintaa. Nyt vastapaino palaveriputkeen löytyy heti kotiovelta.

“Kun lopetan työt ja laitan läppärin kiinni, olen muutamassa minuutissa täysin eri maailmassa, upean luonnon keskellä hiihtämässä, lumilautailemassa, juoksemassa tai pyöräilemässä”, Jari iloitsee, ja Niina jatkaa: “Minä teen usein pienen tepastelun pihatiellä lounaan aikaan. Tuntuu, että siinä aivotkin saavat hyvän hengähdyshetken kesken työpäivän, kun katselee lumessa näkyviä eläinten jälkiä tai kesän tullen kuuntelee, mitä lintuja pihapuissa laulelee.”

Lisäksi alle puolen tunnin ajomatkan päästä löytyy yksi pariskunnan suosikkipaikoista; Riisitunturiin on helppo suunnata vaikkapa työpäivän jälkeen.

Talvella arkeen kuului laskettelu- ja hiihtoretket Riisitunturille.

 

Apua tarjotaan ennen kuin sitä ehtii edes kysyä

Posion luonto, sen kauneus ja rauhallisuus olivat asioita, joita Rekilät osasivat odottaa, mutta on jotain, joka on yllättänyt täydellisesti. “Posiolaiset ovat aivan valtavan ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Täällä ihmiset ovat olleet aidon iloisia, että muutimme tänne. Ja apuahan täällä tarjotaan, ennen kuin ehtii edes kysyä”, Jari kertoo.

Lämminhenkisyys näkyy monella tavalla. “Kunnan antama tervetuliaislahja eli muuttajapaketti oli sellainen ele, josta tuli hyvä mieli. Työkaverit etelästäkin halusivat tietää, että mitä siellä paketissa oli, ja kyllä esimerkiksi kuukauden salikortti sekä kansalaisopiston lahjakortti ovat tehneet vaikutuksen”, jatkaa Niina.

Onpa eräs kuntalainen kohtaamisen jälkeen yllättänyt pariskunnan myös tupaantuliaislahjalla. “Se paketti piti sisällään rieskaa ja kahvia, ihan parasta!”

Rekilät toteavat, että ei ehkä äkkiä uskoisi, että pienessä kunnassa myös tapahtuu paljon. Maaliskuussa Posiolla järjestettiin hiihtosuunnistuksen EM-kisat, jotka olivat varsinainen voimainponnistus paikalliselle urheiluseuralle Posion Pyrinnölle ja kunnalle. “Oli upeaa nähdä sellaiset kansainväliset kisat täällä ja huomata se yhdessä tekemisen meininki. Pääsimme myös pikkuisen omalta osaltamme talkoilemaan ja aistimaan kisatunnelmaa”, Rekilät summaavat.

Hiihtosuunnistuksen EM-kisat Posiolla
Hiihtosuunnistuksen arvokisat olivat mukava kokemus Jarille ja Niinalle.

 

“Kävimme juuri kokemassa meidän ensimmäiset Muikkumarkkinat, tapahtumana selkeästi Posion kesän kohokohta, jota ei suotta oltu meille monesta suusta suositeltu. Ja täytyy todeta, että tällaisten suurempien tapahtumien lisäksi viikoittain kunnasta löytyy aina jonkin paikallisen toimijan tapahtuma tai aktiviteetti. Kyllä täällä saa halutessaan iltaisinkin kalenterin täyteen.”

Yhteisöllisyydellä, lämminhenkisyydellä ja aktiivisuudella on suuri vaikutus. Puolessa vuodessa Rekilät ovat alkaneet tuntea itsensä posiolaisiksi.