
Katja on pääkaupunkiseudulta kotoisin. Ennen Posiolle muuttoa Katja muutti hetkeksi Ouluun ja
toimi siellä R-kioskin yrittäjänä. Kun Katja päätti jättää R-kioskin yrittäjänä toimimisen taakseen,
Posiolla asuva ystävä kehotti Katjaa muuttamaan Posiolle.
Katja kiinnostui Posiosta ja sai kutsun työhaastatteluun Lomakeskus Himmerkiin. Talvella 2024
hän aloitti siellä kokkina. Keväällä sesonkityön päätyttyä Katja palasi hetkeksi Ouluun, mutta ajatus
pidempiaikaisesta asumisesta Posiolla ei jättänyt rauhaan.
”Rupesin melkein heti kyselemään, että pääsisinkö takaisin. Toukokuussa tulin tapaamaan
Himmerkin uusia yrittäjiä, ja lopulta saman vuoden marraskuussa minusta tuli virallisesti
posiolainen, kun tulin tänne muuttokuormani kanssa.”
Himmerkissä Katja työskenteli jälleen talvi- ja kevätsesongin ajan, minkä jälkeen keväällä 2026 Katjalla oli pohdittavanaan kysymys: mitä seuraavaksi?
Vastaus löytyi vahingossa ja yllättävästä paikasta.
”Näin Facebookissa ilmoituksen, että Mourusalmen kalasataman vieressä sijaitsevaan kesäkahvilaan haetaan yrittäjää. Olin käynyt talvella kahvilan lähellä pilkillä, joten paikka oli minulle jonkin verran tuttu. Päätin laittaa silloiselle yrittäjälle viestiä. En silloin uskonut, että voisin todella päästä perustamaan oman kahvilan ja minusta tulisi Mourusalmen kesäkahvilan yrittäjä.”

Koulutukseltaan Katja on leipuri-kondiittori ja kokki. R-kioskin yrittäjänä toimiminen toi Katjalle lisäksi myyjän ammattitutkinnon. Vaikka kokemusta ravintola- ja kahvila-alalta löytyy runsaasti, omaa kahvilaa hän ei ole aiemmin pitänyt.

Ensimmäiset päivät kahvilayrittäjänä Kitkajärven rannalla ovat kuitenkin sujuneet hyvin, ja
posiolaiset ovat ottaneet uuden yrittäjän lämpimästi vastaan. Katja kiitteleekin pienen paikkakunnan
yhteisöllisyyttä.
”Eräs rouva kysyi minulta, olisiko minulla käyttöä raparperille. Sitten aamulla kahvilan pöydällä
minua odotti kassillinen raparperia. Tarjosin hänelle kiitoksena munkit. Tällaisesta jää niin lämmin ja tervetullut olo.”
Kesäkahvilan lounasruokailijoille Katja valmistaa kalakeittoa, jota on tarjolla päivittäin niin pitkään kuin keittoa riittää. Asiakkaat ovat päässeet maistelemaan esimerkiksi madekeittoa ja paljon kehuja kerännyttä haukikeittoa.
”Kalat tulevat suoraan Kitkajärvestä. Minusta olisi vähän hassua tilata kalaa tukusta, kun vieressä
on näin hieno mahdollisuus käyttää läheltä löytyviä raaka-aineita ja tehdä yhteistyötä paikallisten kalastajien kanssa.”
Katjan kahvilasta löytyy myös muhkeita pullia, sokerimunkkeja sekä erilaisia suolaisia tuotteita, kuten piirakkaa ja täytettyjä voileipiä. Lisäksi tarjolla on frittimuikuja itsetehdyllä valkosipulikastikkeella sekä kuplavohveleita makealla täytteellä.

”Kuplavohvelit ovat gluteenittomia ja maidottomia, joten ne sopivat monelle”, Katja kertoo.
Mourusalmen kesäkahvila on kesän ajan avoinna tiistaista lauantaihin klo 11.00-18.00 ja sunnuntaisin klo 11.00-16.00. Ajankohtaiset aukiolotiedot kannattaa kuitenkin tarkistaa Mourusalmen kesäkahvilan Facebook-sivulta, sillä sateinen sää voi vaikuttaa kahvilan aukioloihin.
”Aurinkoisella säällä täällä käy paljon asiakkaita, mistä olen hyvin iloinen. Yhtenä päivänä nousi järveltä kuitenkin sellainen myrsky, että munkit lensivät tiskiltä lattialle. Asiakkaita ei myöskään sateisen sään vuoksi käynyt, joten päätin, että nyt suljetaan luukut ja lähdetään kotiin.”

Kesäkahvilan lisäksi Katja pyörittää omaa leipomotoimintaa Aholassa. Katjan kotoa löytyvissä tiloissa valmistuu myös osa kesäkahvilassa tarjolla olevista herkuista.
”Toivon, että ihmiset löytävät aiemmin PakkoPullana tunnetun Pitopalvelu Catjuskan ja tilaisivat
kakkuja, voileipäkakkuja ja muita leivonnaisia. Minulta voi tilata myös lämpimiä ruokia esimerkiksi juhliin tai muihin tilaisuuksiin. Olisi hienoa, jos yrittäminen jatkuisi tätä kautta myös kesäkauden ulkopuolella.”
Katja tulee toimimaan Mourusalmen kesäkahvilan yrittäjänä ainakin seuraavat kolme vuotta. Katjalla onkin ideoita siitä, miten hän haluaisi kehittää Mourusalmen kalasataman aluetta.
”Täällä on upeat maisemat ja paljon mahdollisuuksia. Voisi olla kiva järjestää esimerkiksi peräkonttikirppiksiä tai muita tapahtumia. Tarkoitus ei ole vain saada asiakkaita kahvilaan, vaan tuoda alueelle toimintaa ja elämää.”
Katja on asunut suurimman osan elämästään Etelä-Suomessa. Hän ei kuitenkaan kaipaa takaisin kaupunkielämään, vaan viihtyy Lapin viileydessä upean luonnon ympäröimänä. Posiolla Katja on päässyt kokemaan elämänsä ensimmäisen oikean ruskan Riisitunturilla, mutta luonto tarjoaa elämyksiä myös Katjan nelijalkaiselle ystävälle.
”Minulla on pieni kääpiösnautseri ja hänelle tämä on ollut aivan uusi maailma. Metsän tuoksut, eläimet ja kaikki ympärillä olevat asiat ovat ihan erilaisia kuin kaupunkiympäristössä. Nautimme molemmat elämästämme täällä Posiolla.”
